keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Minne koulutus hoi, ollaan menossa? yt ja irtisanomisia...



-tähän piti laittaa "rauhoittava talvimaisema"yms mutta ei tuo vesisade ja liukkaus paljoakaan rauhoita ,Nöpö kylläkin!
EI;
en ole itse katkera tai omalta osaltani huonolla tuulella tällä hetkellä- päinvastoin, ollut muutama niin kiva päivä oppilaiden kanssa että tulee tunne että "kyllähän tämä tästä" ja hiljaa hyvää tulee.
Alan löytämään niitä oppilasmotivaation-herättämisavaimiakin ja olen oppinut sitä nykytekniikkaa josta olen erinomaisen ylpeä!!
Eli ei se Tampereen YO:n täydennyskoulutus mikään huono ole, vielä kun se osittain kertaa jo Hämeenlinnassa puhuttuja asioita!
siis:
yhä edelleen KERTAUS ON OPINTOJEN ÄITI: niin nuorillevirkeäaivoisille kuin vanhoille haahkoillekin!
Tämän vaan on kouluhallitus ja oppilaatkin tainneet unohtaa kun kaiken pitäisi olla niin helposti pureskeltavissa, nieltävissä a omaksuttavissa ettei vaivaa tai aikaa tarvisi nähdä ollenkaan oppimisen eteen!!!
-Sen verran vielä mun tekniikkainnostuksesta että olen vihdoinkin kokeillut onnituneesti käyttää KAHOOT-sovellutusta, oman pienen ruotsinohjelman kanssa ja sitten ihan etsimällä. Oppilaat innostuvat ja tykkäävät- moni ekaa vuotta opiskeleva on ehtinyt tutustua o yläasteella, kun taas kolmannen vuoden oppilaat ovat ensin hyvinkin varauksellisia...Mutta hyvänen aika, kun opekin innostuu, mikään ei heitä pidättele! Tätä kehitellään eteenpäin ja yhdistän varmasti joihinkin kohtiin omaan POwer-point- tutustumisesitykseeni!!! ( Ruotsinkieleen varatut 16-19 lähiopetustuntia amiksessa on niin vähän, etten raaski oppilaita velvoittamaan kirjjen hankintaan vaan tuotan materiaalia eri lähteistä monistamalla ja teettämällä muistiinpanoja yms,
Mutta tämä lyhytnäköinen maassamme vallitseva "leikkauspolitiikka" - nyt yliopistoilta laitetaan sitten professoreita myöten ihmisiä työttömiksi! Ja ihmetellään sitten ettei opinnot edisty jos ei ole opettajiakaan?? Hei haloo!!
Lukion ja peruskoulun uudet itseohjautuvat OPSit astuvat voimaan enesi syksynä - mielenkiinnolla seuraan mitä silläkin rintamalla tapahtuu! Kaikki on niin ITSEOHJAUTUVAA (=edullista) ja trendikästä tässä opiskelussa nykyään!Väitän, ettei ainakaan ammattikoulun oppilaista kuin ehkä 10-20% ole niin itseohjautuvia että ymmärtäisivät miten paljon ETÄNÄ nykyään on opiskeltava! Atto- eli YTO-aineiden leikkaukset täyttävät kontaktitunnit niin asioilla, ettei kolleegani katsonut ehtivänsä äikän tunneilla ensi viikolla lainkaan paneutua sanomalehtiviikon aiheisiin! No, minulla samaa ruljanssia opnnäytteiden kanssa, mutta saahan niitä lehtiä tilata vaikka kotiinvietäviksi oppilaille jos joku vahingossa vaikka lukisi??
Linkitän alle kirjoituksen HBL:stä jossa ruotsalainen tutkija varoittaa meitä suomalaisia säästämästä liikaa ja olemaan helpottamatta vaatimuksia- tämä on asia mikä väistämättä on edessä ellei opetusta= ei tuloksia. Ja ilman tuloksia ei tutkintoa eikä juuri työtäkään. ja jos niitä oppilaita vaan aletaan kaupallisten tarkoitusperien nimissä päästämään tenteistä läpi kuin koirat veräjästä- no, yksinkertaisesti eri tutkintojen arvo romahtaa kansainvälisesti katsoen aivan nollaan! Silläkö suomalainen vienti sitten aiotaan nostaa??? Tai suomalaisen työn maine?

http://hbl.fi/nyheter/2016-01-27/787164/dick-harrison-dra-i-nodbromsen-finland

Voin tekstin kääntääkin- saa kommentoida!
Ruotsinopetukseen liittyen - nimenomaan II-asteen ammattikoulutuksessa törmää jatkuvasti oppilaisiin jolla on se "armovitonen" sieltä yläasteelta, ja se tarjkoittaa käytännössä sitä että mitään ei osata! Tässä haastetta tulevaisuuteen - on oppimisvaikeuksia ja myös niitä motivointivaikeuksia, mutta kun ne yleensä vielä tulevat yhtaikaa siinä on tekemistä!
Aikaa ja opetustunteja ja aiheeseen paneutumista tässä tarvitaan eikä niinkään niitä itseohjautuvia opetuskeinoja - ne kun toimivat siellä lukion puolella jos aina sielläkään!
Perjantai-lauantai taas Tampereella kieltenopnnoissa, kivaa! Ja sunnuntain aistten urheilun parissa- joukkuelajina avantouinti ja paikkana Lohja. Kuten viimeksi kirjoitin LIIKUNTA on se joka parantaa oppimistuloksia ja pitää masennuksen poissa - keleistä huolimatta!!










sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Liikuntaa , taidetta&kulttuuria KAIKILLE ja keleistä huolimatta!



"Mamma & Tamma" oli pakko laittaa
ihan pakkaspäivän kunniaksi näkyville.






Luin eilen artikkelin Hesarista.
Käypä hoito- suositus on erikoislääkäriyhdistysten ja Duodecimin yhteistyössä laatima ja sen valtionapua on leikattu reilusti.
Tämänhetkisten tutkimustulosten perusteella aikuisten tulisi liikkua vähintään 150minuuttia eli 2 ½ tuntia viikossa, mutta jos liikunta on "raskasta" kuten juoksu, riittää tunti ja 15 minuuttia viikottain.
Tämän lisäksi tarvitaan toki tasapainoa, lihaksistoa ja nivelten liikkuvuutta ylläpitävää liikuntaa, tätä vähintään kaksi kertaa viikossa.
Liikunta myös ehkäisee, hoitaa ja kuntouttaa pitkäaikaisia sairauksia sekä uusimman tiedon mukaan yös masennusta . Tutkimuksen mukaan liikunta tehoaa masennukseen yhtä hyvin kuin masennuslääkkeet tai terapia!!!! Nyt en voi olla viittaamatta Aku Kopakkalan kirjaan "Masennus- suuri serotoniinihuijaus"(Basam books 2015) sekä siihen tosiasiaan että esim. liikuntaa harrastavilla nuorilla harvemmin on masennusta. (Voittamiseen tähtäävillä rankoilla treeneillä ja huonolla psyykkisellä valmennuksella on sitten ihan eri lähtökohdat)
Myös oma jaksaminen - huom viiden lisäkilon myötä- tallitoiminnan lopettamisen jälkeen  on välillä ollut haasteellista, ja on ollut aivan eri asia miettiä miten ja koska liikkua kun se ei enää tule automaattisesti hyötyliikunnan myötä! Jos jotain tallinpitäjän arjesta kaipaan, niin sitä arkiliikuntaa! Ikinä ei tarvinnut kaloreita laskea tai miettiä juoksisiko vielä lenkin tai menisi salille!!! Ja univaikeuksia oli tosi harvoin - rättiväsyneenä pää paukahti iltasella tyynyyn!
Samaisessa Hesarin numerossa oli maininta Raija Kerättären tekemästä väitöskirjatutkimuksesta ( Oulun yo, tarkastetaan tammikuun lopulla- täytynee seurata!) liittyen pitkäaikaistyöttömien terveydentilaan.  Yllätyksenä tutkijalle tuli se suuri määrä diagnosoimattomia oppimishäiriöitä työttömien nuorten  joukossa. Suora lainaus:
"Joukossa oli paljon nuoria, joilla oli vaikeakin oppimisvaikeus, ADHD tai Aspergerin oireyhtymä. He ovat päässeet peruskoulusta läpi ilman, että heidän ongelmiinsa on havahduttu"
Tämä on niin totta ja karua tietoa- nyt vihdoin tutkittua!! Olen itse ollut mukana kevään viimeisissä opettajankokouksissa yläasteilla, jossa lähes "heitetään arpaa" kuka saa ehdot ja tarviiko ketään jättää luokalle. Niitä "häiriköitä" kun ei haluta katsella enää toista vuotta, ja koska rima on alhainen - 20% vaadituista kurssituloksista riittää hyväksymiseen- niin oppilaita päästetään koulusta pois oppivelvollisuuden suorittaneina mutta täysin osaamattomina ja tuuliajolla! Tilastoista vaan katsotaan miten kallista ja hankalaa on luokalle jättäminen! Jos he jollekin ammattikoulun linjalle ylipäänsä pääsevät, on sielläkin vastassa yto-aineita ja teorian omaksumista mikä ei todellakaan onnistu kun vaatimukset ovat 50% eikä 20% niin amiksessa kuin etenkin lukiossa. Keskeyttämisprosentit ovat korkeat, ja meillä on pian kokonaisiaikäluokkia "luusereita" jotka eivät kunnolla edes ole päässeet töihin!
Kymppiluokat, ammattistartit ja VALMA on mielestäni hyvä vastaus tähän, mutta vaikeuksia on näiden oppilaiden sitouttamisessa - jo alakoulusta asti ja yläkoulua myöten ei ole opetettu vastuunottamista : "jos ei jokin asia huvita, sitten ei huvita" . Työelämään siirtyminen onkin sitten todella rankka askel ja näillä taustoilla jopa epätodennäköinen.
Tanskan mallin "Drengeakademien" kiinnostaa minua yhä, ja ole ollut sinnepäin yhteydessä ja pyrin järjestämään tutustumisen ensi kesäksi!


Löytyi tämäkin eilisestä Hesarista ja ihan pakko oli laittaa....

Se, mikä minua taaseen mietitytti koskien taidetta & kulttuuria, oli eilen tutustumaani "Taiku"ohjelman sisältö ja lopputulema. Olin tallentanut viimekesäisen (22.7.15) ylen uutisoiman seminaarin puheenvuoroja, jossa arkkiatri Risto Pelkonen Jari Sinkkosen lisäksi kommentoivat lämpimästi taiteen ja ylipäänsä kulttuurin mielenterveydelle antamista hyvänolontunteista. Yritän tämänkin utun linkittää....
No, se mikä sitten minua ihmetytti oli kun pääsin tämän Taiku-tutkimuksen juurille jossa mainittiin työryhmän selvittäneen asioita 2010-14 välisenä aikana ja loppuraportti luovutettiin 16.5.2015 ministeriöön jossa myös toimenpide-ehdotuksia ja korkealentoisia suunnitelmia yhteistyöstä eri kulttuuritoimijoiden ja kuntien välillä. No, ehkäpä tämä Helsingin LUX-festivaali oli oiva osoitus siitä että JOKIN asia toimii ja etenee, mutta kun selasin raporttia eteenpäin ja mielenkiinnosta katselin ammattiopintoihin liittyvää kommenttia, oli tyrmistys suuri:
Siinä vaan todetaan (s. 41, §4.3), että uuden OPS:in tullessa voimaan syksyllä 2015, muuttuu taide- ja kulttuuriopinnot täysin valinnaisiksi entisen yhden (1) pakollisen opintoviikon sijaan! Siis asia hyväksytään sellaisenaan, mikä minua lähinä ihmetyttää kun on kyseessä aika ison osa suomalaisten nuorten ikäluokista! Käytännössä on siis viime syksystä lähtien ollut täysin koulujen vastuulla, tarjotaanko näitä opintoja lainkaan! (KEUDA ainakin Nurmijärvellä tarjoaa! ) Olen myös ihmetellyt miksi uudessakin OPSissa vaan nivelletään kaikki työhön liittyväksi - taisin tästä jo viime kirjoitusessani marista - kun nuoret tarvisivat jotain täysin ammatista irtaanuttavaa välillä- muutakinkuin se viikonloppujen juhliminen! Ja aineena, miten mukavaa myös erityisnuorelle aine, jossa oma kiinnostus ja innostus saattaa herätä ilman että mitään kirjallisia kokeita tai pänttäämistä tarvitaan! Itselläni on ollut näiden kurssien vetämisestä paljon hyviä kokeumuksia!
-Tässä kohtaa vielä viimeiseksi paluu urheiluun:

Kuvassa saa liikuntaa niin fasu-koira kun Grixie-tammakin ja itse nautin suomalaisesta luonnosta. Mutta koska oma ratsastus on muutakin kun hevosen selässä istumista, ei tästä vielä ollut minulle  liikunnaksi.Joten mars kuntosalille, myöhemmin illalla vielä nettikokous kieltenopetuksen tiimoilta! 







Vaikka tuleva kevät täynnä opintoja ja jotain edistystäkin on tapahtunut, on välillä kovin haikea olo oman elämänmuutoksen myötä Mutta täytynee vaan hyväksyä ajatus että"aikansa kutakin" ja kaikkea ei voi saada!On tämä päivittäisestä hevosenhoidosta irtipääseminen sentään ollut suuri helpotus minulle! Itse työtä vastaan minulla ei ole mitään - paskanlapioiminen on sitä parasta hyötyliikuntaa- mutta se ainainen vastuu ja "jumissa"oleminen eläinten takia - nyt riittää kissan ja koiran päivittäinen hoito!

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

LUX 2016 ja ajatuksia mielen hyvinvoinnista



Porthanian edessä oleva "valotaulu" näytti ensin jouluvalolta, kunnes silmä havahtui narullahyppelijään...
Suurkirkko hieman erilaisessa valaistuksessa - eläköön taiteilijanvapaus!

6-10.1.2016 Helsingin keskustan täyttää ainutlaatuinen valoshow kun LUX-tapahtuma on käynnissä!

Ainoa hieman tunnelmaa latistava tekijä on ollut koko Suomea kangistanut pakkanen, mutta lauantaina kun mittari kohosi liki -10oC (-25oC tilalle), oli pakko käydä katsastamassa näyttely - enkä kadu!
Vielä parempi kuin vuosi sitten, ja ihailen taiteilijoiden mielikuvitusta kun olivat osaneet hyödyntää sijainnin ja ulkoiset olosuhteet täysin! Lapsiperheitä oli lauantai-iltana liikkeellä runsain joukoin ja hyväntuulisuus oli lähes käsin kosketeltavssa! Mietin jo viime vuonna, miten vastaavasta valonäyttelystä voisi olla hyötyä kouluissa- tapahtumahan on pakko olla illalla (klo 17-22) ja koska ei mitään sisäänpääsymaksua missään peritty, niin "todisteena" käynnistä onkin sitten vain valokuvat ja/tai raportti . Aihe, minkä voisi integroida niin äidinkieleen (=raportointi, pohdinta) kuin liikuntaan (=kävelyä pari-kolme kilometriä) taiteeseen ja kulttuuriin (=mikä sen kätevämpää- valokuvia vaikka kännykällä!) ja alasta riippuen vaikka mitä - mediopiskelijathan saisivat tästä irti ideoita vaikka muille jakaa! PLUS se henkinen pääoma mikä karttuu, uteliaisuus, ennakkoluulojen poistaminen, rohkeus liikkumiseen (_eksymisenpelko?) kartanlukutaide, ajauksia herättävää taidetta ja tänä vuonna siis myös pakkasensietokyvyn testaus - osaako pukeutua vai ei????


Tuomiokirkon tapulin seinään oli heijastettu  useita minuutteja kestänyt videoshow - upeita otoksia ja tarkka ajoitus. Yliopistonkatu, liikenteeltä suljettu, oli katsojia täynnä!




Tuulahdus menneiltä vuosisadoilta tässä Senaatintorin sivukadulla, ihmisjoukossa "asteli" myös valonhohteisia pariskuntia 1700-1800-luvuilta! Upeaa!


Esplanadin puistossa, Paviljongin suojissa, erikoinen ja viehättävä teos "Medicine City" jossa taiteilijat Pussinen& Virta käyttäneet lääkepakkauksia kaupungin rakentamiseen!
Viime vuonna muistain kansallismuseon takapihalta teoksia joissa käytetty insuliiniruiskuja.
Sitä roskan määrää, sitä lääkkeen voimaa!















Vanhan kirkon puisto - nk Ruttopuisto -täynnä valoa- ja ihmisiä!



"Cloud" (Brown & Garret) mieletöntä mielikuvitusta!

Lamppuja pilvessä pääsi sytyttelemään ja sammuttamaan!
Olen jo aiemmin pohtinut, miksi kaikki mikä liittyy ammattiopintoihin, pitää liittyä TYÖHÖN - kuten jos /kun äikässä luetutetaan kirjaa/novellia, senkin pitäisi olla alakohtaista?! Tai autopuolen oppilaat vierailevat pelkästään  automuseossa taide&kulttuuri opintojen yhteydessä? Eikö sitä lasketa itsensä kehittämiseksi ja hyvinvoinnista huolehtimiseksi ettävoidaan täysillä vapaa-aikana irtaantua työasioista, on se sitten musiikin, taiteen, urheilun tai vaikka kädentaitojen kautta! Tällainen "vain-työhön-liittyvää"-asenne on minusta hieman vaarallinen ja yhteiskuntaeroja aiheuttava ajattelutapa! Etenkin kun aikanaan ammattikoulut muutettiin kolmivuotisiksi osittain juuri sen takia että yleissivistäviä aineita saataisiin enemmän mukaan tarjontaan, ja ammattikorkeakoulut lisäsivät tarjontaansa.
Mitä laajemmalta alalta saamme tietoa ja kokemuksia sen enemmän suvaitsevaisuus kasvaa - ja sitä jos mitä, tänä päivänä tarvitaan!
Saa kommentoida!
Mitä auemmin olen tätä blogia tehnyt, sitä enemmän alan olla sitä mieltä, että kaikki oppilaat ovat omalla tavallaan erityisoppilaita - vaikea minun on eritellä että "tämä pohdinta koskee nyt vain erityisoppilaita" . Jokainen ihminen on yksilö ja hänet sellaisena otettakoon! 

torstai 7. tammikuuta 2016

MM-pikkuleijonien jääkiekkoa, ruotsinopintoja ja lemmikkieläimiä sekä hevosilta opittua!















IHANAA!!! Vaikken pidä jääkiekosta pelinä - liian väkivaltaista ja rajua- niin en voi olla katsomatta niitä matseja missä Suomi on mukana loppuotteluissa, ja tiistainen ottelua Venäjää vastaan Hartwall-areenalla oli ihan SUPER! Niin kutkuttavan jännittävää loppuun asti että kyyneleet tuli silmiin - niin hienoa peliä kaikkiaan!
Ja kun kyseessä on tuonikäiset nuoret, joilla opinnot vielä kesken ja armeija edessä -tuollaiset eväät mukaan elämänmatkalle ja aikuisuuteen on aivan mahtavaa vaikkei jääkiekosta mitään uraa tulisikaan!
Tässä on kyseessä myös terveestä isänmaallisuudesta ja vaikka mahdollisuudesta kertoa maahanmuuttajille mikä meitä täällä Suomessa - kylmän keskellä- liikuttaa!! Itse seurasin vielä ilolla näitä eri haastatteluja ja kielitaidon merkitystä sekä suomenruotsalaisuuden esilletuomista positiivisesti Kasper Björkqvistin kautta! Piti oikein youtubesta kaivaa vanha"Den glider in"- laulu esille ja kuunnelluttaa oppilailla sekin tänään...
Ainoa mikä voitonjuhlaa himmensi - siis tällaisen nipon tädin kulmasta katsottuna- oli poikien (osan) tapa käsitellä Suomen lippua- hyvänen aika, ei se mikään mantteli tai kaulahuivi sentään ole!!Ja yhteen lippuun oli raaputettu tekstiäkin - lukijat, kommentoikaa, olenko väärässä vai muuten vain vanhanaikainen kun mielestäni lipulle on annettava tietty arvo?? Muistan lapsuudesta ne rituaalit miten lippu laitetaan juhla- tai pyhäpäivänä salkoon, miten se tulee taittaa ja ettei se missään tapauksessa saa pudota maahan tai edes koskettaa maata. Tätä samaa harjoiteltiin myös esim partioleirillä eikä missään kv-ratsastuskisoissa tulisi varmaan kellekkään mieleen "pukeutua"palkintojenjaon jälkeen maansa lippuun ja ryntäillä lippu harteilla pitkin poikin???




Sitten toinen asia - urheilumenestyksen lisäksi- on karvakuonojen saapuminen opetusapulaisiksi - VIHDOINKIN!
Ilmeisesti eläimiin suhtaudutaan niin tunnepohjaisesti, ettei tieteellistä tutkimusta aiheesta tahdo löytyä, mutta jo kognitiiviseltakin pohjalta voidaan todeta eläimillä olevan mitä rauhoittavin vaikutus stressaavaan tai ylipäänsä levottomaan lapseen/nuoreen/aikuiseen. Tähän kun lisätään vastuu mikä eläimen hoitaminen ja omistaminen aina vaatii, ei ole turha väitös esim siinä, että entisistä ratsastajista/hevosenhoitajista tulee mitä erinomaisimpia työntekijöitä johtajatasolle saakka!
Maailmamme on vain vieraantunut kaikesta siitä luonnollisuudesta mitä tarvitaan eläinten kanssa touhutessa ja rakennettaessa luottamussuhdetta. Ihmiset jakaantuvat monessa asiassa joko-tai- asenteellisiksi : Jos pitää koirista, koko elämä on niitä täynnä näyttelyineen tai metsästyksen ja muun kisaamisen tai kenneltoiminnan kautta tai sitten ollaan toisessa äärilaidassa ja pelätään eläimistä aiheutuvaa vaivaa paikkojen likaantumisesta puhumattakaan! Kaiken tässä elämässä kun pitää olla helppoa!
Tässä pääsemmekin asian ytimeen mikä myös liittyy erityisopetukseen: Kun oppilaalle on "annettu diagnoosi" odotetaan että tapahtuu jonkinasteen taikatemppu ja oikeilla menetelmillä oppia ikäänkuin "kaadetaan" oppilaaseen oli hänellä sitten lukihäiriö tai hahmottamisongelma tai asperger! Vaivannäköä ja työtä ei tarvitsisi kenenkään nähdä tavoitteiden saavuttamiseksi!! Mutta hyvänen aika, elämähän on täynnä ponnisteluja - suomalaiset sanonnat ovat vanhanaikaisia, mutta silti: "LOPUSSA KIITOS SEISOO" pitää yhä paikkansa kun on jossain asiassa nähty vaivaa. Ei se pikuleijonien kultakaan ilmaiseksi tullut!

Omassa lapsuudessani ja nuoruudessani sekä vielä oman ratsastuskoulutoiminnan alkaessa 80-luvulla oli itsestäänselvää että itse ratsastus oli vain OSA siitä tallilla vietetystä ajasta- suurin aika kului hevosia ja tallia hoitaessa, aloittelijoita avustettaessa, heinäkuormaa tyhjätessä, varusteita puhdistettaessa tai -kavereiden kanssa juorutessa "isojen" tyttöjen /poikien tuntia katsellessa. Hieman tallipitäjästä ja paikkakunnasta riippuen sitä "talliporukkaa" sitten kertyi enemmänkin ja joskus murrosiän kolkuttaessa tallilla vaihdettiin kuulumiset muistakin kuin hevosista... Kuitekin suurin osa tallillakäyvistä nuorista pärjäsi myös koulussa ja hyvin harvoin talleilla esiintyi kiusaamista. Mutta, toki löytyi niitäkin joiden tallillakäynti oli vain "veruke" jollekin muulle toiminnalle, ja sitä kautta ilmeisesti osa vanhemmista valpastui, etenkin kun pitkän illan jälkeen väsynyt nuori kertoi kuinka kovin rankkaa taas oli niitä hevosia hoitaa...Toki, on ollut niitäkin talleja missä "lapsityövoimaa" käytettiin törkeästi hyväksi, mutta suurin osa nuorista sai arvokasta tietoa hevosista ja niiden hoidosta sekä solmivat jopa elinikäisiä sosiaalisia suhteita. Kun taidot karttui, myös pientä korvausta ilmaisten ratsastustuntien muodossa oli useasti tarjolla.
Kunnes. muutaman Suomen Ratsastajainliitolle ilmoitetun "orjatyövoima"-tapauksen jälkeen myös verohallinto muiden viranomaisten lisäksi kiinnostui siitä "palkkatyöstä" mitä talleilla tehtiin.
Verothan jäivät maksamatta jos nuori apuaan vastaan sai ilmaisen ratsastustunnin! Puhumattakaan raskaista viikonloppujen tallitöistä -entä sosiaalikulut ja kaikki vakuutukset!?  Keskustelu kävi kiivana. Moni talliyrittäjä - minäkin muiden joukossa- aloimme rajoittaa nuorten tallilla toimimista. Ei mitenään kertaheitolla poikki, mutta vähitellen hoitajia ei enää myöskään ilmaiseksi "koulutettu" talleilla vaan teoriatunnit lisääntyivät ja hevosenhoitokursseja - maksullisia- järjestettiin enenevissä määrin. Vähitellen vuosien saatossa ratsastuksesta tosiaan on tullut vain harrastus muiden joukossa, jota toteutetaan ehkä kerran viikossa tarkan aikataulun sanelemana. Vanhemmat tuo ja vie, ja mieluiten tallillta löytyy se kahviokin misä voi kahvia siemaillessa katsella maneesin ikkunasta ratsastavaa lastaan joka on puettu kaikkiin asiallisiin turvavarusteisiin ja muodinmukaisiin housuihin ja oikealla brändillä varustettuun takkiin. Ihmettelen MISTÄ enää niitä menestyksekkäitä kilparatsastajia  maahamme saadaan kun mitään ei saa tehdä , ainakaan töitä tai mitään vaarallista jossa voi pudota ja satuttaa itsensä?? Onneksi vielä tänään löytyy niitä vanhempia jotka kannustavat nuoriaan tekemään ja oppimaan ja myös niitä nuoria joilla on intoa ja kunnianhimo- kyllä he niitä keinoja keksivät! Mutta että se, mikä aiemmin oli kaikkien ulottuvilla - hevosten vapaaehtoinen hoito
Hevosen harjaaminen - TYÖTÄ josta pitäisi maksaa? 

-nyt luetaan kasvatuskeinoksi erityisoppilaille. ja siitä ruvetaan pian rahastamaan. Hohohoijjaa.

Usein juuri ne nuoret (useimmiten tytöt) joilla on ollut kasvussaan ja kehityksessään ongelmia , tai tulevat hankalista kotioloista, ovat ne, joille tämä hevosten kanssa pelaaminen ja touhuaminen on ollut parasta lääkettä!
Hevonen, kuten ei mikään muukaan eläin, kysy onko sitä hoitava ihminen pitkä vai lyhyt, paksu vai laiha, kiusattu tai kouluhäirikkö,kuuro vai mykkä, rikas tai köyhä.
Kunhan ei pelkää eikä aristele, ei meuhkoa eikä käyttäydy väkivaltaisesti ja hoitaa ja rapsuttaa sellaisista paikoista että tuntuu hyvälle. Ja ehkä salaa antaa ylimääräisen porkkanankin!
Hevonen on myös suuri eläin - parhaimmillaan noin 500kg- ja se on varustettu rautaisilla kengillä jonka paha potku voi jopa aiheuttaa kuoleman,Turha huutaminen, epäjohdonmukainen käytös ja liiallinen "inhimillistäminen" saattavat aiheuttaa hevosessa vastarintaa- millä tavoin se sen näyttää on luonnekysymys.Hevonen on myös kesytetty ihmisen palvelijaksi - se on siis orja - mutta vastaavati meillä on vastuu sen huolenpidosta parhaamme mukaan. Mutta siltä ei pidä kysyä mitä se haluaa - kuten ei kaikilta ihmisiltäkään, sillä kuka haluaisi rankkaa työtä tehdä jos palkan saa mitään tekemättä? Suurin osa huonosti käyttäytyvistä hevosista on väärän koulutuksen tulosta - ihan kuten meissä ihmisissäkin. Mutta hyvin kohdeltuna se luottaa ihmiseen ja on valmis nöyränä häntä tottelemaan. Nöyryys ja miellyttämisenhalu kuuluu tämän ison eläimen luonteeseen, vaalikaamme sitä!
Niin, lähtipä juttu rönsyilemään aiheesta "koirat rauhoittamaan koululle" mutta tätähän tämä oppiminen on - murusia vähän sieltä ja täältä ja tuloksena on sitten joskus se hieno kakku!!!
Koiraakin hassumpi eläin, mikä minulla on ollut koululla mukana, on ollut Martti-hanhi kuvaamataidontunnilla, elävänä mallina. Loiskeläjien pelossa en vienyt sitä sisälle kouluun, mutta teimme oppilaiden kanssa muurin sen ympärille ettei se poistunut paikalta ja jokaisella oli hieman eri kuvakulma pirtää. Arjen asioissa voi myös tehdä erilaisia ratkaisuja!


-Kuvassa vielä "lapsityövoimaa" ikää vasta 2vee.
Yhdessä tekemällä oppii ja työnteko maistuu ihan erilaiselta!

perjantai 1. tammikuuta 2016

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA; UUSIA AJATUKSIA, TAPAHTUMIA JA IDEOITA!


Uuden vuoden aattona - Hki Savoy-teattei ja Cotonou-ensamble
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!
Paljon on kaikkea hauskaa ja opettavaista 
tapahtunut, pää taas täynnä ideoita ja
tässä muutamia valokuviakin.
Loma on tehnyt hyvää ja uudella innolla 
jatkuu työt maanantaina- ajatuksista lisää
jo huomenna - pysytään kuulolla! 

Ihana talvi taitaa vihdoin alkaa ???? Kymmenisen astetta pakkasta ja LUNTA -VAU!

Loma tehnyt tehtävänsä, työasiat ei enää tunnu niin ylivoimaisilta vaikka oma epäorganisoitunut minä saan jotenkin asiakirjakurssin kaikki tehtävät ja oppilaat niin sotkettua että niiden korjaamiseen tarvitaan varsinainen työpanos!
Opinnoissa mättää yhä se yleiskuvan puute - pitää "tutkia ja katsella vähän sieltä sun täältä" eikä kokonaiskuva meinaa löytyä. Nyt kyselen yhä sen KEHITTÄMISSUUNNITELMAN perään ja miten se liittyy omaan työyhteisöön?? Jotain ideoita ja ajatuksia olen saanut, ja vaikka ne KEUDAn moodle-sivustot menivätkin ammattikorkeaan pyrkivien oppilaiden kehittämiseen (enpä ole edes kurkannut mitä siellä onkaan ??!!) niin oma ajatus ruotsinkielen opiskelun helpottamisesta on kytenyt jo niin pitkälle että viime keväänä tehdyn, nyt jo käytön perusteella korjatun kielioppikertausvihkosen liitteeksi ja työkirjaksi teen Power-point -sarjaa johon keksin liittää yllätyksellisesti sopiviin väleihin kuvia ja tietoiskuja ruotsinkielisista paikkakunnista, -tapahtumista . -ihmisistä. Luulen että tästä saan aikaiseksi perusmateriaalia kaikille ainakin 2-4lle tunnille, joista osan voi käydä oppimisvaikeuksista kärsivien kanssa tarkemmin läpi. Tämä idea kasvaa ja rönsyilee päivittäin - priziä en aio tässä kokeilla, mutta powerpointin eri sovellusten testaaminenkin vie aikaa!
Kevään työtilanne vielä hiukan auki, mutta opinnot on ainakin saatava kunnialla hoidettua ja seuraavan kerran lähipäiväjakso on 21-22 tammikuuta, ja viikkoa myöhemmin tapaan kieltenopettajia Tampereella täydennyskoulutuksen nimissä- mukavaa! Ilmoittauduin myös SUKOL.in talvipäiville Mikkelissä 5.2.2016 sekä Ypäjälle 24-25.2.Herve Godignonin kurssille, joten taitaa olla taas melko aktiivinen vuosi tulossa!


-Melkein unohdin - tuli käytyä Hyvinkään rautatiemuseossa- sillä verukkeella että meneillään oli inter-railista kertova näyttely. Se näyttely oli pienoinen pettymys, mutta itse rautatiemuseo oli ihan tututumisen arvoine paikka - lisää siis retkikohteita!!!
ja hinta opiskelijoille - ja siis myös minulle - 5€ .




Tässä blogissa pitäisi siis reflektoida mitä on oppinut -
no viime päivinä ainakin on eri sovellutusten käyttö tietokoneella tullut tutummaksi, mutten vieläään osaa linkittää mitään tänne blogiin, tai copy-paste -ta muuta kuin kuvia. Tosin, ellei tänne muuta laita kun omia otoksia, ei tekijänoikeuksistakaan tule ongelmaa. Siitä oli jossain mielenkiintoista luettavaa, ja myös siitä, miten PALJON nykyään lukijalta vaaditaan kriittisyyttä ja "suodatinta" jopa uutisten lukemisessa- aina olisi se lähde selvitettävä. Maahanmuuttovirtausten saattelemana on julkisuudessa paljon kirjoituksia puolesta ja vastaan, ja jos aikuisella on joskus vaikeata selvittää mikä on totta mikä tarua ja mikä suoranaista propagandaa, miten sitten nuorilla?



http://www.edutopia.org/discussion/what-students-remember-most-about-teachers?utm_source=facebook&utm_medium=socialflow

tämän linkin takana ajatuksia hyvästä, mieleenpainuvasta opettajasta.
Tässä alhaalla lie totuus.....

So, when you finally reach this spot, no one can stop you....


When the pupils finally are at this point of learning.....  Then just GO  and SHOW!

http://m.aamulehti.fi/kotimaa/tutkimus-kumoaa-yleisen-ennakkoluulon-siita-millainen-on-hyva-opettaja?v=1#     tämäkin linkki oli pakko laittaa- se on NIIN TOTTA ja mitä erityisempi oppilas, sen tärkeämpää !
Jari Sinkkosestakaan en ole muistanut mitään mainita - useammalla hänen luennollaan olen käynyt, kirjojaan lukenut ja vaikkei nyt mikään jumala olekaan, on jopa joskus väärässä, niin hyvin tervehenkinen ja maanläheinen kasvatusalan proffa - oli hänestäkin juuri kirjoitus, hetkinen...http://yle.fi/uutiset/henkilokuva_lastenpsykiatri_jari_sinkkonen_oli_akkipikainen_ja_area_isa__nyt_han_kehottaa_muita_tekemaan_toisin_kuin_han_itse/8563650