sunnuntai 29. marraskuuta 2015

OPPIMISEN TULEVAISUUS 19.11.15 KEUDA-talolla Keravalla- mielenkiintoisia poimintoja!

Tervetuloa-Wellcome! Some practical English for the whole day!
Ensimmäisenä esiintyjänä Cathryn Henry joka kertoi englantilaisesta oppisopimussysteemistä. Myös Eestin Tartu Art Schoolin edustaja Juta Vallikivi kertoi heidän toiminnastaan ja yhteistyöstä J:kylän YO:n kanssa.

svenska Lotta Naglitsch berättade att det finska och svenska lärlingssystemet var mest lika i Norden . Kuva "aikojen alusta" jolloin kisällisysteemiä käytettiin mm sepänkoulutuksessa. Lotan kertomasta eniten ajatusta herätti hänen painotuksensa yhteisöllisyyteen - työssäoppimassa ollaan kolmena päivänä, mutta kaksi kertaa viikossa tavataan teorian merkeissä koulukavereita! 

LEARNING BY MAKING EXPERIMENTS -Kuvassa erityisoppilas jolle annettu paperia sekä läppäri ohjeena etsiä itse joutsenen teko-ohjeet. By failure and trying she finally succeeded- look at her face how lucky she was! Kun puhutaan oppimisympäristöistä, on osattava käyttää mielikuvitusta ja myös opettaa oppilaita siihen!
 Andrew Duffy oli "ihan paras"- UK, Gazelle- colleges yhtymään kuuluvan Design& Technology schoolin opettaja, jolla riitti ideoita. Optimistinen ja mukaansatempaava esitystapa lämmitti yleisöä ja sai innostumaan!
 Tässä vielä muutamia Duffyn ajatuksia:
"fail early to succeed sooner!"
-Kopsaa ideota, verkostoidu ja käytä niitä!
-Millään välineillä ei saa aikaiseksi hyvää oppimista, vaan kysymällä niitä oikeita kysymyksiä!
-on osattava mennä OPS:in taakse etsimään myös tulevaisuuden tietoa!
-jokin mikä nyt toimii, ei ehkä toimikaan tulevaisuudessa!
-koulussa on "the Pod" johon oppilaat ideoineen voivat kokoontua, ja jonne opettajatkin voivat piipahtaa ideoita jakamaan (minulle tuli heti mieleen Nurmijärven nk, kirjasto alakerrassa missä nuoret hyvin viihtyvät)
Rajuhko esimerkki käytännön oppimisesta tuli kun Richard Branson-niminen mies oli ajanut poikansa kanssa jonnekin tuntemattomille hoodeille, pudottanut pojan autostaan ja kehottanut tätä selvittämään tiensä kotiin. Toimi. Tosin nykyaikana kuulostaa hieman vaaralliselta, ja sosiaalitädit voivat asiasta kuultuaan ottaa yhteyttä. (Tarina ei kerro minkäikäisestä lapsesta oli kyse )


LIDL:n Suomen johtajalla Mark Henryllä on music college- tausta jota hän pitää erinomaisena hyötynä!
Myös SOL:n ja kasvavan kahvilayrityksen, Kulmakonditorian, edustajat kertoivat työssäoppimisen malleistaan ja yrityksistään yleensä. -Pekka Halosen Akatemiassa perustettu opiskelijoiden "Miles ahead" (opettajanaan Petra Pulkkinen) mainostoimisto esitteli toimintaansa ja ajatusta erottua joukosta ekologisen ajattelun turvin- erittäin kaukonäköistä sanoisin, ja liippaa läheltä sitä, mistä lauantaina Aki Riihijärvi SRL;n seminaarissa puhui mainostamisesta! Ihania innovatiivisia nuoria!
Kaikkiaan olin positiivisesti yllättynyt siitä, miten paljon sulateltavaa asiaa oli tarjolla- olin hieman varautuneesti suhtautunut tähän oppisopimukseen läheisesti liittyvään koulutustilaisuuteen, mutta anti oli kyllä hyvin ajatuksia herättävää ja avartavaa- niin tavallisten kuin erityisoppilaiden kannalta katsottuna! Ja YTO-opelle lisää integrointi-ideoita!!

Illalla virkistäytymään muiden KEUDA:laisten kanssa Lahteen Mäntsälä-raveihin. Totosinkin ihan voitolla, hitto, siitä taitaa olla yli 20vuotta kun olen viimeksi raveissa ollut!!! Ja LAhdessa jopa ajnaut itse kilpaa! Oli jopa vähän haikea olo....

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

SRL:n urheilufoorumi ja inspiroiva Aki Riihilahti











Tässä henkilökohtaisten  valintojen tuloksia- vasemmanpuoleinen lie kaikille tuttu, mutta oikeanpuoleinen kaveri on Riihilahden lapsuudenaikaisia luokkatovereita, ja ihan luvalla vierekkäisessä kuvassa!


Helsingin Katajanokka , Marina Congress Center ja Suomen Ratsastajainliiton järjestämä vuotuinen urheilufoorumi vuorossa, taisipa omalta kohdaltani olla kolmatta kertaa.Ohjelmaa katsoessani olin eniten kiinnostunut entisen jalkapallotähden, HJK:n nykyisen toiminnanjohtajan AKI Riihilahden vetämästä aloitusosuudesta missä puitiin yhteisöllisyyttä, brändäämistä ja eteenpäinmenoa - tämä liikaa takapeiliin katsomatta!
Tässä kootusti muutamia Riihilahden heittämiä ajatuksia:
* On uskallettava irtaantua menneisyyden kahleista tulevaisuttaa suunniteltaessa
*Kun tehdään esim urheiluseuran STRATEGIAA sen on mahduttava yhdelle paperisivulle!
* Ei siis mitään pitkiä luetteloa, vaan ajatuksia joita voidaan pilkkoa ja analysoida ja selkeitä ohjeita TAVOITTEESTA ja siitä miten sinne päästään!
*VISIO JA MISSIO löydyttävä!
* Monet tekevät sitä, mitä on aina tehty, ja ihmettelevät kun tulokset huononevat -on uskallettava muuttua!
*MATKI muualta ja opi siitä! Lähes kaikki asiat on jo keksitty - osaatko etsiä ne käsiisi ja ehkä hyödyntää eri kulmasta?
* Mainostamisesta on keskusteltava -myös interaktiivisesta sellaisesta. Mitä saadaan aikaiseksi omien mediavälineiden kautta? SOME somettaa!!
* Sponsorit arvostavat yhteiskuntavastuuta - ei sitä, että heidän logoansa pelkästään lätkitään jonnekin näkyville.
*Esimerkkinä HJK:n satsaus lasten iltapäiväkerhoihin , joka myös työllistää oman seuran valmentajia.
*Ammattiosaajia omille aloilleen - esim tapahtumavastaaja
*Olosuhteet ja koulutus kuntoon
'Jonkun menestys ei ole keneltäkään pois!- Yhteistyötä myös muiden seurojen kanssa!


                                                                             

*Osaatko kuunnella?
*Anna palautetta
*Kaikki perustuu luottamukseen
*"asiakastyytyväisyys" ym tutkimukset antavat yleensä vain vastauksen niiltä 3% seuran jäsenistä jotka jo ovat aktiivisia "superkannattajia" -nyt olisi syytä myös selvittää millä keinoin näkymättömiltä harrastajilta saadaan sitä palautetta!
*yhteisöllisyys on menestymisen ehto
*Kukaan ei selviä yksin.
*ENERGIA tarttuu aina!
*Löydä vahvuutesi ja tuo ne esille!
Miten sitouttaa kun talkoo-aate ei enää innostuta? - Pitää saada jokainen tuntemaan itsensä tarpeelliseksi.
*Muuntautumiskyky - on TEHTÄVÄ päätöksiä, eikä vaan odottaa niiden tapahtuvan...
*"liian sisältä tullut" sokaistuu -ulkoa nähtynä perspektiivi kirkastuu



Akin piirtämällä janalla oikealle ylös sijoittui
+merkkisenä ne oikein tehdyt, hyvät asiat, vasemmalla ylhäältä löytyi väärin tehdyt, vaikka hyvät asiat, vasemmalta alhaalta ne huonota asiat ja vieläpä väärin tehtyinä, ja oikealla alhaalla ne oikeat asiat, kuitenkin väärin tehtyinä....







Mikä on siis LAADUN kriteeri ja kannaattaako siitä pitää kiinni? Ihmisen arvo punnitaan ensin arjessa, sitten urheilullinen arvo arjessa, ja lajin arvo arjessa tulee kuitenkin aina viimeisenä; tämäkin hyvä muistaa! MITÄ enemmän teet, sen paremmaksi tulet , kaikki mitä tehdään kasaantuu - sillä on merkitystä teetkö oikeita asioita hyvin vai et??!!
*Mitä pääset tekemään omalla vahvuusalueella - osaatko delegoida?
Akilla hauska esimerkki vielä  omalta peliajaltaan, kun nuori kaveri ekassa maaottelussaan lähinnä laiskotteli ja ottelussa vältti palloa ja antoi muiden tehdä työn ja juosta. Kunnes tuli se oikea tilanne juuri hänelle, jonka hän otti tyylikkäästi haltuunsa potkaisten pallon suvereenisti maaliin., ratkaisten pelin kotiin. Akin hieman käärmeissään tiedustellessa jälkikäteen moista käytöstä juoksuttaa vanhoja pelaajia, oli poika vastanut: "On niitä pianonkantajia ja sitten niitä pianonsoittajia erikseen..."
OMA TAHTOTILA on tärkeä!                        
*Uskalla myös päästää irti                                                              

 *Viestintä tärkeä osa menestystä- sponsoreille tulosraportti pikimmiten, ja keromuksella höystettynä-- tästä uudesta tavasta uutisoida ja tuoda asioita esille puhui myös olympiakomitean tiedottaja, viestintäpäällikkö Mika Noronen.*etsi ratkaisuja. älä tekosyitä!
*ota vastuuta - sitä ei voi ulkoistaa!
*oma halu on ratkaiseva! OMA TAHTOTILA                                              
*Arjen valinnat tehtyinä ETUKÄTEEN vaikuttavat menestykseen!
*USKALLA! Aki kertoi esimerkin HJK:n uhkarohkeasta satsauksesta pyyttää FC Barcelona Suomeen pelaamaan - kertoivat mm lasten häviävän karhun suihin kun ovat kentän ulkopuolella ...hmm-.mutta Juttu onnistui- loppuunmyydyt katsomot 40.000:lle  takasi taloudellisen onnistumisen puhumattakaan siitä mainosarvosta minkä tapahtuma jalkapallolle toi!
     







Seuraava mielenkiintoinen puhuja oli psykologi, psykoterapeutti Mia Stellberg, jota muistan jo aiemminkin kuunnelleeni, mutta täytyy sanoa että on parantunut vanhetessaan ja kokemuksen karttuessa. Mielenkiintoinen aihe on valmentajan ja valmennettavan (opettaja/oppilas!) vuorovaikutussuhde ja sen vaikutus itse urheilu (oppimiseen)suoritukseen.
Hyvä ihmissuhde vaikuttaa positiivisesti kaikkee valmentautumiseen ja tapa, millä palaute/kritiikki annetaan
KOHTAAMISISTA oli puhe ja Mia otti vertauksen vakuutusyhtiöiden teettämistä tilastoista potilasvalitusten osalta- mikäli lääkäri koettiin epäystävällisenä, tiuskivana, poissaolevana tai tärkeilevänä, hänestä helpommin valitettiin, kun taas "mukavalle" lääkärille annettiin anteeksi pienet töppäilyt...
Oma esiintyminen -  haukotteleminen, kelloon katsominen- mikä tahansa mikä vie huomion pois oppilaasta on negatiivinen merkki ja antaa oppilaalle aiheen kysyä onko valmentaja hänestä kiinnostunut?
Oli myös puhetta haastavasta valmennettavasta (häirikköoppilas vrt!) jossa oman itsensä tunteminen ja sosiaalisten taitojen kartoitus ovat tärkeässä asemassa. Omia tunteita ei pidä päästää valloilleen, ja ennakointi sekä tilanteisiin etukäteen varautuminen ovat tärkeitä keinoja onnistumiselle.
Mia ertoi mielenkiintoisesta jenkkitutkimuksesta (joka toki todettiin epäeettiseksi!) kahdesta oppilasryhmästä ja heidän kehityksestään, kun opettajalle oli etukäteen informoitu toisen ryhmän olevan huippuluokkaa ja toisen korkeintaan keskinkertaisia. Tulokset täysin ennalta-arvattavissa, ja vei aikaa saada oppilaat taas tsemppaamaan. koska he todellisuudessa olivat alkutekijöiltään samaa tasoa.
Mia myös painotti "EI" sanan välttämistä, niinkuin usein aiemminkin on kuultu.Aina on annettava toinen vaihtoehto sen kiellon tilalle! EMOTIONAALINEN asenne tuo myös plussaa- voi vaikka tunnin alussa kysellä kuulumiset tms ja jos kaikki yrityksistä huolimatta on mennyt "perseelleen" voi kysyä miltä siitä hevosesta mahtaa tuntua ja voiko sille tehdä mitään ettei se ainakaan menisi huonolla mielellä talliin? Ja vaikka tuni olisi mennyt hyvinki, voi aina kysyä "miten meni" ja uhrata muutama minuutti asioiden läpikäymiseen. Tämän voisi muistaa tavallisella oppitunnillakin!!!


muutama pointti vielä aiheesta 
OPPIMINEN JA TIEDON OMAKSUMINEN:
*mikä on valmennustapahtuman ilmapiiri - onko jännittynynt, jos, miksi?
*ole tietoinen valmentajana yksilöllisistä tavoista oppia
*Tavoite määriteltävä, oppilas aktivoitava
*Oppijan oma minäkuva vaikuttaa siihen, kuinka häntä tulisi valmentaa
*Jos tunnistat jonkun ongelman, kysy!
*luo hyvä, rento ilmapiiri!

Vielä lopuksi ihan muutama ajatus siitä, mitä tarjottavaa oli Suomen olympiakomitean viestintäpäälliköllä, Mika Norosella.
Viestinnän muutoksesta ensin muutama sananen, kuinka jo 1990 luvulla digitalisaatio vaikutti uutisointiin ja sen nopeuteen,sitten 2000-luvulla monikanavaisuus hajoitti informaatiota lisää, ja 2010-luvulta lähtien on kaikki koko ajan läsnä 24/7/365 on todellisuutta!

Koska faktat on helppo saada, on pikemminkin nyt kyse tarinasta, mikä faktojen takana odottaa purkamista, ja minkälaisen sanoman me haluamme välittää lukijalle. Kun urheilija kohtaa lehdistön, on "no comments" se huonoin vaihtoehto sillä toimittajat kyselevät sitten sukulaisilta, joukkuetovereilta, naapureilta ja jopa vihamiehiltä . ja mikä onkaan silloin se tarina jota saamme lukea? Ole oma itsesi , kerro oma tarinasi, mutta muista tekijänoikeudet ja se , että voit pyytää juttua luettavaksesi ennen julkaisemista! Urheilijan on myös hyvä hieman henkisesti valmistua kohtaamaan lehdistö ja etukäteen miettiä sanomisiaan/mielipiteitään  jottei pääsisi yllättymään oudoista kysymyksistä. Marjo Matikasien lehdistölausunto MM-kullan jälkeen oli suomalaisen vaatimaton : "Teen parhaani ja katson mihin se riittää" Myös SANATON viestintä on hyvä ottaa huomioon, etenkin jos jotain urheilua televisoidaan. Uusin upea "mainos" taas kerran Teemu Selänteelle, oli hänen caddyna toimiminen ihailemansa golffarille Mikko Iloselle.
Ole oma itsesi, mutta muista että VAPAUS TUO VASTUUTA ja rakenna alustapitäen hyvä mediasuhde - siihen voi saada myös ammattiapua! Tiedä kuka olet ja mitkä ovat arvosi. Mistä haluat että sinut muistetaan?
_ Tätä kuunnellessani ajattelin , etten taida ihan väärässä ollakaan kun olen niiltä äikänkurssilaisilta pyytänyt sitä kameran edessä itsestä kertomista - henkistä pääomaa tässä kasvatetaan!!!
Tämäkin mielenkiintoinen yleisaihe, ja sovellettavissa,
Iltapäivä jatkui Ride-my-horse-projektin ja kouluratsastuksen tunnelmissa, mutta olen oikein tyytyväinen saamiini ajatuksiin - niin paljon kaikkea pystyy soveltamaan kaikkeen! Uutta ja ennakkoluulotonta, -ihanaa! kunhan vielä oikeasti pystyn jotain hyödyntämään, tiedän itsestäni sen, että olen aivan liikaa provosoitavissa ja tunnetasolla toimiva opettajana, siihen pitää nyt puuttua!





maanantai 16. marraskuuta 2015

arjen työtä....

pikainen maininta- arkisessa aherruksessa ei tietotekniikka ainakaan VIELÄ jyllännyt täysillä, tosin olimme raksalaisten kanssa nyt ekaa kertaa tietsikkaluokassa. Ope aloitti KIELTÄMÄLLÄ koskemasta koneisiin kun poimin esille englanninkielisiä lastenohjelmia jotka sijoittuivat raksatyömaalle...no, muutamisa työkalujuttujakin katsottiin ja sitten annoin heidän surffailla eri sivustoilla ja tehdä niitä "vanhoja" ylen tehäviä. ja lopuksi inho-ope teetti TAAS sanakoken edellisestä aiheesta...
Muutamat muorit soitin, yhä edelleen sitä mieltä että varhainen puuttuminen paras- ja vastaanotto ihan suopeaa. En nimittäin pidä siitä että pojat ovatnäsäviisaita ja uppiniskaisia sekä häiriköivät.
Mukautetun nuorenmiehen opinnoista olen poissaolojen takia jo hieman huolissani, mutta kun iltapäivällä ilmaantuikin kouluun sain tehtäviä annettu. Tein eräästä lukukappaleesta oman, helpotetun version jossa osa valmiiksikäännettynä.
Maanantaina jatketaan- täytyy jotain keksiä ellemme taaskaan pääse työmaalle- oma ope Vesa ehkä näyttämään työsalia? ja ensiviikolla saataneen Tuula paikalle jonain päivänä?  jaksoa jäljellä enää ensi ja puolet seuraavasta viikosta!!!
Ne on ihania ne raksapojat, vaikka aika villejä! :)

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Loikataan edelleen...maailmantapahtumista huolimatta



















Näkymä kaupungille päin yliopiston mäeltä. Perjantai-iltana lopeteltiin yhtaikaa auringonlaskun kera!-Kävellen uimahallille ja 1000m uimalla  reippaasti oli tarpeen koko päivän istumisen jälkeen! Oppilasparat- he saattavat istua 6-8t joka arkipäivä!
Lisää sovellutuksia- Cmaps löytyy word-versiona läppäreistä, mutta tallentaminen haastavaa.
-Text2mindmap- voi ladata koneelle ja kuulema toimiva.
Naamakirjasta sen verran juttua taasen, että ne tietoturvajutut pitää huomioida- suljettuna ryhmänä voi oppilaat tehdä kuitenkin paljon.
-vaikkei itse olekaan läsnä, on hyvä openkin tietää nuorten suosikkeja-
snapshot, whatsapp, instagram, twitter, ask,
Nyt on ollut paljon lehdistössäkin juttuja tietotekniikasta ja opettajan roolista- ihanaa kun Laura painotti ettei verkko-opetus koskaan voi korvata opettajaa! ja kieltenopetuksessa- vaikka google-kääntäjä ja muut käännösohjelmat kuinka kehittyvät, kielen SÄVYJÄ ne eivät koskaan pysty korvaamaan!
wikispace tuntui käyttökelpoiselta ja sinne avasinkin itselleni tilin- saa nyt nähdä koska käytän ja kenelle sitä tarjoan.
-MUSIIKKI korjaa kaiken - yksi idea on laitattaa youtuben kautta linkkejä oppilaiden suosikkeihin ja pyytää tunnilla esittely ja mahdollisesti lyriikan käännös!
- oppilailta voi myös kysyä ETUKÄTEEN mitä he haluavat kokeisiin, mikä heidän mielestään on oleellista ja tärkeätä - ei hullumpi ajatus!
-wordle hyvä ohjelma, vaatii JAVAN asennuksen
-"perinteisistä" tekstikappaleista voivat oppilaat itse ottaa vastuun mikä on tärkeää ja mitä on syytä opiskella?
WIKIPEDIA ei olekaan niin paha kuin olen kuvitellut - etenkin artikkeleiden yhteydessä löytyy "historia" mistä voi katsoa aiheeseen liittyviä pohdintoja pitkälle. Koska vapaasti ladattavia artikkeleita pääsee kommentoimaan ja muokkaamaan, ehkä lopputulos ei olekaan niin epäexakti kuin olemme luulleet?
Tietyistä aiheista joista keskustelu/muokkaus puuttuu, voi jopa oppilaat, tukihenkilön avulla, muokata, keskustella ja kommentoida aiheita! Mielenkiintoinen pointti! (Etenkin jos löytyy aiheita joista joku oppilas paljon sattuu tietämään - kielenkin voi valita!)
-tähän liitetään "Wictionary" sanakirja joka löytyy myös suomeksi- kannattaa kurkata!
-voxopop äänisovellus, jolla voi tehdä vaikkapa kotitehtäviä.Tätä kannattaa testata esim äikän tunneilla esiintymiseen- oppilas saa kotona kaikessa rauhassa äänittää niin monta kertaa että on tulokseen tyytyväinen!

-perjantai-aamun taulullekirjoitus.

Oppimistutkimuksesta sen verran, että johan se on todettu ettei oppimistyylit mitään "lopullisia" oppimisen avaimia anna- usein on  kyse totutuista tavoista ja siitä oppimiskulttuurista jossa eletään.
Taas niin suureen ääneen puhutaan itseohjautuvista oppilaista ja omista oppimispoluista - lopputuloksena Treelta oli kuitenkin se, että puutteellisia taitoja on harjoitettava.
PISTE.
Tässä runsaudenviidakossa onkin tosiaan tarkkaan harkittava MITÄ työkaluja tietotekniikasta käyttää, ja KENELLE. Ja ainakin minun on nyt HARJOITELTAVA paljon että opin. Ihan niinkuin oppilaatkin.

lauantai 14. marraskuuta 2015

"Teknologialoikka vaiko loikalla teknologiaan?" taas Treella ja kieltenopinnoissa!




















Täällä taas - kaksi it-teknologista päivää, niin opettavaista ja niin paljon taas muistettavaa!!!
Perjantain session veti Sari Yrjänäinen, joka tutkinut nimenomaan sitä, mitä it:n käytöllä on haluttu saada aikaiseksi ja mitä on saatu, väitöskirjaa myöten. Tässä poimintoja eilisestä ohjelmasta, hyvinkin käyttökelpoisia eritasoisille oppilaille - monessa asiassa voidaan antaa vähemmän/helpotettuja tehtäviä ja sitten vastaavasti niille lahjakkaille tai muuten vaan tietotekniikkasuuntautuneille lisää/erilaisia ohjelmia!kaikille jotain , sanaa "eriyttäminen" vaan pitää muistaa jättää mainitsematta...
- tekniikka itse ei opeta, ja tekniikan avulla oppiminen vaatii TÖITÄ! (tiedetään!!)
-kysy itseltäsi -ennen nettiin menoa- MITÄ tarkalleen haluat siellä tehdä?
-video opettamisesta (liittynyt Sarin väikkäriin) missä mainittu kolme eri tapaa 1) diskurssit - kuka puhuu ja kenelle, mikä on puheen sisältö-keskustelua, infoa, tedettä jne? ") askordanssi tarjoamat eli miten ope hyödyntää kuvia, eri esineitä, kirjaa, oppilaan kommentteja... 3) sosiaalinen vuorovaikutus luokassa- miten toimii vai toimiiko?
-Miten osaat opettaa ERI ryhmiä?
-"Koulut ovat vapaata riistaa" eli KAIKKI tietävät millaista siellä on (kokemusperäistä - osa taitaa olla 60-70-80-luvuilta...) varsinaisia tieteelliselle pohjalle tehtyjä tutkimuksia ei Suomessa ole, ja esim USAsta tuleviin tutkimuksiin pitää suhtautua kriittisesti, sillä opettajien taso ja koko systeemi siellä on hyvin erilainen!

Sitten siirryttiin iPadeihin - jota mulla ja muutamalla muullakaan ei ollut mukana kun oltiin tulkittu ohjeita liian kirjaimellisesti joko-tai läppäri- mutta näitähän se Sanni Grahn-Laasonen ym poliitikot nyt haluaa kaikkiin kouluihin - mistä sitten rahat käytön opettamiseen tai eri ohjelmien ostoon, se ei heitä huoleta! 
Mutta kun oppilaalla laite on - pidä mukana, kuvaa luokassa, työmaalla, tee muistiinpanoja !
Evernote (elefantinkuva)avautuu kaikissa laitteissa.
-applessa Airpresenter -ohjelma
testasimme käytännössä myös  "DRAGON dictafon-ohjelmaa, joka ilmainen ja löytyy myös googlesta. Siihen saa kerralla tallennettua 10-15minn puhetta jonka ohjelma muuttaa tekstiksi!
-Mind -map -systeemejä on paljon, mutta hyvänä esiteltiin "INSPIRATION MAPS" jossa voit avata ensi tyhjän seinän ja sitten rakentaa sinne haluamasi verkostoja.Mun androidille löytyy uulema "IDEAMENT"-nimellä vastaava ohjelma. Läppäreistä löytyy Cmaps- word-versiona, muttei nyt kokeiltu, ja sen tallentaminen on kuulema melko haastavaa.
-Huomiona se, että käsitekartan TEKIJÄ on se henkiö joka eniten oppii luokittaessaan ja jäsentäessään tietoja - ajatusta ryhmätyöhön?
-hieman elävempi, joidenkin mielestä liian rauhaton versio Power-pointista on PREZI LITE EDITOR, ja sitten löytyy MINDMEISTER LITE joka myös on ilmainen.

Evernote.com  - se elefantinnäköinen on siis jaettavissa oleva verkkomuistikirja, johon ope antaa tunnukset. Ladattavissa googlesta. google.site on eräänlainen "esittelysivusto" (=staattinen mainos) johon oppilas voi tehdä esim. portfolion.
Ryhmissä joiden kokoonpano pidempiaikainen, voi tehdä blogeja tai tiedoitukseen käyttää esim "webnode" alustaa.
APOWERSOFT on ohjelma, jossa voi nauhoittaa ruudun päälle joko tekstiä tai kommentoida filmiä- tehdä joku esittelyjuttunen ja esim . suullisen kokeen kielissä voi laittaa tätä kautta.

-muistettava jos käyttää FB:Tä että sen on oltava suljettu ryhmä, teijänoikeuksien vuoksi.
-Sitten esiteltiin myös TED kuullunymmärtämisohjelmaa mikä vaikutti kiinnostavalta.
AURASMA hahmontunnistusohjelma ei minulta saanut suosiota ja tehtävät vaikuttivat hauskoilta lähinnä ala-astenäkökulmasta kun "lohikäärme" tai muu open valitsema kauhistus "löysi" filmiltä sen oikean esineen.
 -SOCRATIVE kuulosti tutulta ja luulen että siitä on jo erkkapedan yhteydessä ollut maininta - muistan muutenkin hämärästi viime kevään VALIDIAssa järjestetyltä kurssilta joitakin katkonaisia kohtia, joissa olisi ollut ideaa mutten niihin koskaan paneutunut. Nyt tämä blogin pitäminen antaa todella hyvää pohdintaa, kun muuten vaan heitän teemäni muistiinpanot jonnekin laatikon pohjalle ja unohadan koko jutun! Tässä tarvitsee ihan oikeasti hieman reflektoida oppimaansa!!!
-PADLET:COM jossa vastaaan ei tarvitse kirjautua, näitä kokeiltiin myös.

















LAUANTAI-AAMUNA aloitti Laura pihkala-Posti räväkästi kysymällä MIKSI me siellä olimme ja mitä MUUTOSTA me opettajatyöhön halusimme? Muutama myöhästynyt pääsikin heti valkotaululle kirjaamaan ajatuksiaan - tunnistin omat työskentelytapani tässä..
DIGIMENTIA on uusi, ei vielä diagnosoitu sairaus joka liittyy nykylasten suuriin keskittymisvaikeuksiin - ajatukset kateilevat tuon tuosta, javaikkei varsinaistaADHD.ta olekaan todettu, pitäisi kaiken vaan olla hauskaa...Suomalaislasten LUKUTAITO on huononemaanpäin!!!
ja entä ne äidit, jotka hiekkalaatikoilla katselevat kännyköitään eikä lapsiaan!!!??
HOI; DIGISUOMI, minne olet menossa!? PELOTTAVAA!
---Tähän välihuomautuksena tieto ikävistä tapahtumista Pariisissa, keskustelimme hieman terrosrismistakin.
-Oppilaat ovat yllättävän konservatiivisia ja muutosvastarintaisia kun totutuista rutiineista poiketaan
-TEKNOLOGIA sinänsä ok, muttei itsearvo, vaan oppimisen tuki ja myös tapa saada luokkahuonetta lähemmäksi ympäröivää maailmaa.

On myös muistettava ettei koulu ja vapaa-aika ole sama asia, vaikka oppilaan harrastuksi ja vapaa-ajanviettoa voidaan tietyissä määrin myös koulussa hyödyntää.-
-Keskustelua myös YLEISSIVISTYKSEN vähenemisestä koulumaailmassa- nykyään kaiken pitäisi olla niin erikoistunutta , että! (Aika jännä kun urheilussa on jo vuosikaudet todettu ettei liian varhain pidä erikoistua mihinkään urheilulajiin - miksi tätä on niin vaikea koulutuksessa yleisellä tasolla ymmärtää?)
-yleisena toteamuksena Laura totesi älytaulujen olevan kovin kallis hankinta hyötyynsä verrattuna. - sitten siirryimme eri ohjelmien parin:
-WIKISPACE otettiin ihan testikäyttöön
-WORDLE. net-sovellus hyvä visualisointiin (vaatii JAVA-scriptin)

--nyt pakko pitää taukoa ja nukkuakin välillä -näitä ohjelmia ja ideoita on aivan LIIKAA!!!

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

erityispedaa- oppilaslähtöisesti

lyhyt kommentti "sisäpiiriin" - huomasin innostuvani "oikeasta" tapauksesta- 1. vuoden raksaoppilas jolla jo ala-asteelta kielissä mukautus (2) ja nyt kuitenkin tavoitteena T1 - lukenut 4lk:n enkkua...
tein viimeisimmästä tekstistämme (the construction department) tälle pojalle OMAN teksti jäljennöksen ? suomennoksen aukkoineen - en löytänyt kaveria tänään mutta jätin monisteen pukukopin päälle...pitänee opelle kertoa että tällainen tekele löytyy, kun maanantaina kyselen taas sanastoa. Mielestäni ammattikoulussa kielenoppimisessa on tärkeätä antaa oppilaalle TYÖKALUT miten pärjätä ja myös miten tulkita tekstejä tai sanoa "excuise, could you repeat?"
Huomenna kotona, mm alv-laskelmia firman osalta, pe-la Treella kieltenopettajien täydennyskoulutuksessa ja läppärit mukaan...tietää www-maailmaa ja töitä...
-Tapakasvatus. Siitä en luovu!

tiistai 3. marraskuuta 2015

Takaisin koulumaailmaan- opintosuunnitelma edistyy

Torstai-perjantai menee taas Hlinnassa, alkaa paniikki iskemään kun en saa otetta opinnoista ja niistä "läksyistä" mitä kotona pitäisi hoitaa. Jotain edistystä lie - uudelle raksaporukalle suunniteltu kokonaisuus missä huomioin kaksi erityisoppilasta- kunhan vaan olisivat läsnä. Turhauttavaa suunnitella sanakokeitakin siten, että myös lukihäiriöinen ne onnistuu suorittamaan T1-tasolla, kun poikaa ei näy.Tuntejakin on uuden OSPin mukaan vain 19, ja nyt jo kahdeksan pidetty, ei hyvältä näytä. Eilen otin yhteyttä sitten äitiin kun kuulin kavreilta ettei poika suinkaan ole sairaana, vaan poistui koulusta kyllästyttyään puoliltapäivin teoriaopetukseen. Äitinsä minua kovasti kiitteli että olin ottanut yhteyttä, minusta kun varhainen puuttuminen on tärkeätä (olen aiheesta joskus käynyt kurssinkin) Toinen kavereista, ei luki-, mutta käytösongelmainen (12) teki puuttuvat koeet lähes K3 arvoisesti ja jaksoi käyttäytyä, kirjallisen käännöksen (jota eräästä tekstistä pyysin poikien levottomuuden takia) hän hoiti suullisesti asiallisesti, ja kun pääsimme yhteisymmärrykseen, myös alleviivasi ja kirjasi pyytämäni hankalemmat sanat ja sanonnat. -Pojille merkattu, minulle ei, keskiviikoksi tunti integroituna rakennuksella. Vaikka olin viime viikolla siellä 4t taidan mennä nytkin - ihan kiva olla up-to-date siitä mitä OIKEASTI tekevät niin saa ajantasaista sanastoakin. Anturoita ja kehyksiä ja mutaa, soraa ja betonia on tähän mennessä käsitelty! Positiivisen jutun luin HBl stä aamulla- julaistujen verotietojen yhteydessä- verokalenterin kolmosena komeileva Laaturemontin vd Kimmo Riihimäki aloittanut 15-vuotiaana raksalla huonon koulumenestyksen perusteella... liitän tämän ja toisen artikkelin jos osaan..